|
|
|||
|
25.10.2007 - 15:41
OKK-jatkoryhmä, 22.10.2007, Virpiniemi
Vedin yksistään koko ryhmälle treenin, kun Kaisa oli palautumassa näyttelykeikalta Norjasta. Mukana olivat cockeri Matu, australianpaimenkoira Nabu, parsoni Jesperi, portugalinvesikoira Piitu, snautseri Tini, isovillakoira Hessu ja keskikokoinen villakoira Mortti. Osa oli syyslomalla:-) Teimme toiseen päähän ihan normaalisti "pikkutreenin", jonka tekemisen koirakot suorittivat itsenäisesti (seurailin kyllä välillä syrjäsilmällä). Miten se onkin tunne, että silmät tulee takaraivoonkin tämän lajin parissa. Pikkutreenissä (a ja b -esteet) tarkoitus oli, että ohjaaja vie koiransa kanssa lelun tai makupalakipon putken jälkeen ja koira lähetetään putkeen hypyn takaa. Kun tämä onnistui sujuvasti, niin tehtiin niin päin, että palkka vietiin hypyn taakse ja lähetettiin putkelta irtoamaan hypylle saakka. Lisäksi pujottelua ihan erillisenä esteenä. ![]() Isommassa treenissä halusin korostaa ohjaajien luottamista omiin koiriinsa sekä käskytyksen merkitystä silloinkin, kun koira on putkessa. Huomioita: * koirien lähdössä pysymistä pitää treenata -> kotiläksyä! * kun koira lähtee putkeen, niin ohjaaja käskyttää koko ajan, jotta koiralle on selvää, mihin jatketaan putkelta -> jos käskyt myöhässä, koirien liikkumisslinja oli punainen ja kun käskytys oli koko ajan, niin koiran liikkumislinja oli vihreällä merkitty -> SUURI ERO, eikö totta? * ohjaajat lähettivät koiransa rohkeasti putkeen nro 3 ja siirtyivät ottamaan koiria vastaan putken nro 4 ulostulopäähän -> WAU - UPEAA! Jokaisella tämä onnistui ja vaikka osa epäili, että ehtisikö mennä tekemään valssin putken päähän, niin mitään ongelmaa ehtimisessä ei ollut. Tähän olisi sopinut myös yliolanotto! * putkesta 4 jatkuminen hypyille 5 ja 6 sujuivat todella hyvin ilman tökkökohtaa, koirat liikkuivat suoraviivaisesti -> LOISTAVAA ohjausta ryhmäläiset! * puomin ylösnousukontakti osan kohdalla siinä ja siinä * jokainen palkkasi alastulokontaktille ihan ajan kanssa ja luvalla poistuminen Kiitti jälleen ryhmäläisille. Jatketaan taas maanantaina "reenaamista". 16.10.2007 - 10:34
Maanantai 15.10.2007, OKK-jatkoryhmä, Virpiniemi
Tänään minulla oli vuoro vetää ns. "pikkutreeni", mikä tarkoittaa, että minulla oli käytettävissä pieni kaistale kenttää, kun toinen ryhmän vetäjä, Kaisa, veti ratatreeniä, joka tehtiin luonnollisesti isommalle alueelle. Mukana olivat parsoni Siiri, cockeri Matu, australianterrieri Pontus, isovillakoira Hessu, keskikokoinen villakoira Mortti, australianpaimenkoira Nabu, portugalinvesikoira Piitu sekä norwichinterrieri Eppu. Laadin illan teemaksi yliolanoton. Tämä tuntuikin olevan erittäin tarpeellinen, sillä ohjaajat tekevät herkemmin valssin kuin yliolanoton. Valssi on jotenkin vaan niin selkärangasta tuleva ja sitä harjoitellaan enemmän, mutta tänäänpä ei harjoiteltukaan. Jatkossa valssejakin kyllä tulee... Harkka muodostui seuraavasti: hypyltä lähetettiin U-putkeen ja kun koira lähti putkeen, niin ohjaaja yliolanoton tekemiseen ja ohjasi koiran putkelta hypylle, jonka takana minä olin vastaanottamassa joko makupalakipon tai lelun kanssa. Yritän panostaa ryhmäläisten kanssa siihen, että palkka tulee apuohjaajalta (eli tässä tapauksessa minulta), jolloin saadaan koiriin varmuutta edetä eikä jokaisen esteen jälkeen tarvitse kääntyä ohjaajaa päin. Seuraavaksi laitan tähän joitakin huomioita, joita kävin jokaisen koirakon kohdalla läpi henkilökohtaisesti: * lähdössä pysymyksissä parantamista -> kotiläksyä: laittakaa vaikka kahden tuolin väliin luuta ja koira jätetään "esteen" taakse paikalleen ja kun koira pysyy, niin tosi hyvä palkkaus sinne paikalle ja välillä koiran annetaan hypätä este * jos koira karkaa lähdössä, niin ei anneta jatkaa matkaa vaan palataan viemään koira takaisin samalle paikalle -> välillä palkkausta paikalla pysymisestä * koiran seuraaminen lähtöhypyn jälkeen -> koira ei jää täysin selän taa -> kunnon ohjaus putkeen * jos ohjaaja lähti ennakoimaan yliolanotontekemistä, niin silloin koira ohjattiin väärään päähän putkea * ohjaajien oman vauhdin suhteuttaminen harkkaan -> jatkuva liike parantaa myös koiran etenemistä * yliolanoton tilalle tuli herkästi valssi * paljon palkkaa ja kun palkka tuli apuohjaajalta, niin putkelta eteneminen hypylle oli suoraviivaista -> silti ohjaajan ohjaus pitää pysyä päällä Tämän yliolanottoharkan lisäksi oli mahdollisuus ottaa reunalla pujottelua ja kaikki sitä ottikin. Osalla pujottelussa on hieman "hyppimistä" ylöspäin, joten tähän tullaan miettimään koirakokohtaisesti ratkaisua, jotta koira alkaisi etenemään suoraviivaisesti ilman ylöspäin hyppyjä ![]() Porukka oli innostunutta ja motivoitunutta. Tästä on jälleen hyvä jatkaa ensi viikolla ![]() Terveisin Piitu 09.10.2007 - 11:42
Maanantai 8.10.2007:
OKK-Areena, Virpiniemi, jatkoryhmä Tänään oli ensimmäinen treenikerta uudelle ryhmälle, jota olen lupautunut vetämään ystäväni Kaisan kanssa. Ryhmän taso on jatkoryhmä. Ensimmäinen kerta aloitettiin ihan käytännön asioiden kertomisella sekä halli- ja jäsenmaksujen tarkistamisella. Ryhmässämme on 12 koirakkoa, joista tänään paikalla olivat parson Siiri, cockerspanieli Matu, snautseri Tini, isovillakoira Hessu, keskikokoinen villakoira Mortti, australianpaimenkoira Nabu, australianterrieri Pontus, portugalinvesikoira Piitu, norwichinterrieri Eppu sekä norfolkinterrieri Tinka. Ryhmä on iso ja aikaa vain tunti, mutta eiköhän se ajankäyttö hahmotu. Käytännönasioden läpikäynnin jälkeen rakensimme suunnittelemani radan. ![]() Huomioita, joihin tulemme talvikauden aikana kiinnittämään huomiota tämän radan perusteella, monen muun asian lisäksi: * lähdössä pysymiset, jotta ohjaajat pystyvät siirtymään vastaanottamaan koiriaan * kontaktit * putkiin lähettämiset * pujotteluun syötöt ja pujotteluvarmuus * irtaantumiset * kehumiset / palkkaukset Mutta kaiken kaikkiaan erittäin tasainen ryhmä ja kaikki saivat suoritettua radan hyvin. Ensi kerralla ryhmä jaetaan ja toinen puoli suorittaa hieman pidempää pätkää sillä aikaa kun toinen puoli keskittyy joko yksittäisten esteiden suoritusvarmuuteen tai pieniin ohjaustekniikoihin. Ja puolessa välissä tuntia puolia vaihdetaan. Kunhan puolin ja toisin tutustumme, niin pyrin katsomaan koirakohtaisesti, mikä sopii itse kullekin ohjaukseksi, mutta käydään kuitenkin läpi erilaisia vaihtoehtoja. Kiitos innostuneen oloiselle ryhmälle. Palautetta otetaan mielellään vastaan. Tähän blogiin pyrin kirjoittamaan jokaisen treenin jälkeen muutaman sanasen ja laittamaan esille oman treenini, jotta voitte halutessani sitten tehdä mielikuvatreenejä. Kaisa kirjoittelee omaansa. Nähdään viikon päästä! -piitu- 07.10.2007 - 13:45
Tämän
viikon koirakuvahaasteena on hassu. Todellakin tähän olisi paljonkin
kuvia, sillä Nucca on oikeasti ihan hassu, mutta kun ei ole
mahdollisuus julkaista kaikkia mahdollisia, niin laitan tähän pari.
Ensimmäisessä kuvassa näkee, kuinka Nucalla on tapana syödä puruluuta
selällään ja näin ollen itse kuvakin taitaa olla ihan hassu ja toisessa
kuvassa neiti on jälleen lempparipuuhassaan hassuttelemassa. Tästä
koirasta voisi julkaista vaikka "muotokuvan", niin sekin taitaisi
ilmentää haastetta hassu:-)
![]() ![]() Nämä kuvat liittyvät kuvahaasteeeseen: Koirakuvat - hassu 25.09.2007 - 10:30
Tämän viikon koirakuvina on Nucca muutaman koiraystävänsä kanssa.
Leikkiin kutsu lagottopentu Rikille: ![]() ![]() Pentuesisarusten jälleennäkemistä: ![]() ![]() Nämä kuvat liittyvät valokuvahaasteeseen: Koirakuvat, minä ja kaveri 18.09.2007 - 12:46
Tällä
viikolla koirakuvahaasteena on uni. Otan osaa haasteeseen muutamalla
otoksella. Kuvan alla maininta, kuka kulloinkin kuvassa.
![]() Australianpaimenkoiran pentu: "Kasvattajan syliin on turvallista nukahtaa" ![]() Lagottopentu: "Mikä onkaan ihanampaa kuin oman emän masu tyynynä päiväunien aikaan" ![]() Sivujen päähenkilö: "Nukkuisihan sitä, jos saisi hetkenkään rauhan!" Toivon mukaan vierailijat eivät tunne nyt oloaan uniseksi:-) Kuvat ovat osana viikkohaastetta: Koirakuvat, uni 15.09.2007 - 13:50
Aivan älyttömän paljon onnitteluja
tänään, 15.9. OKK:n agikisoihin osallistuneille ryhmäläisilleni
australianpaimenkoira Nanalle ja shetlanninlammaskoira Kimille
ohjaajineen hienosti menneistä kisoista.
Nana nousi eka radalla kakkosiin ja siellä ensimmäinen startti tuotti tulokseksi vitosen (okserin rima alas). Kimille molemmilta radoilta vitoset: eka radalla rima alas ja toka radalla pujottelusta virhe. Onneksi olkoon ohjaajille! 14.09.2007 - 17:45
Sain vinkkiä ystävältäni, että on tällainen haastesivusto kuin Koirakuvat
ja niinpä minäkin ajattelin osallistua omilla otoksillani Nucasta. Se
minulle on vielä hieman epäselvää, että voiko haasteeseen osallistua
muistakin koirista kuin omista otetuilla kuvilla?
Tämän viikon haasteen aiheena on harrastus. Harrastuksenahan meillä on agility, mutta siinä harrastuksessa tulee vähemmän otettua itse kuvia. Mutta laitan esille Nucan "muita harrastuksia". ![]() Kepin noutaminen ![]() Kaivaminen ![]() Uiminen ehdoton ykkönen ![]() Agility ![]() Talven paras harrastus on lumessa meuhkaaminen. Kuvat liittyvät siis haasteeseen: Koirakuvat, harrastus. 07.09.2007 - 13:18
3.9.2007 KiiKo, Sammalojan kenttä, jatko- ja kilpailevien ryhmä klo 18 - 20.30
Voi kuinka tuo aika rientääkään. Kesän olen vetänyt harkkoja Kiimingin Koiraharrastajien riveissä ja minulla on ollut jatko- ja kilpailevien ryhmä. Täällä blogissakin löytyy molemmille oma kategoriansa, mutta tämän viikon treenin laitan molempien ryhmien osalta KiiKo_jatko -kategoriaan. Treenikertoja tuli toukokuusta lähtien 17. Yksi näistä oli omatoimista ja parit harkat veti Lehtikankaan Juha minun ollessani estynyt. Kiitos Juha. Ryhmissäni rotukirjo on ollut seuraava: lagotto, australianpaimenkoira, keskikokoinen villakoira, samojedi, parsoni, sheltti, bordercollie, portugalinvesikoira, ruotsinlapinkoira, vierailevana collie. Nyt pidin siis viimeisin kerran treenejä tälle kesää (talvi jatkuu jälleen Oulun Koirakerhon ryhmää vetäessä) ja paikalla olivat jatkoryhmästä portugalinvesikoira Tara, lagotto Riki sekä australianpaimenkoira Rilla. Kilpailevista mukana olivat ruotsinlapinkoira Merri, lagotto Tinka ja keskikokoinen villakoira Core. Jatkoryhmäläisten aikana saimme sadekuuronkin niskaan, mutta sehän ei tahtia haittaa. Treeninä käytin KiiKon epävirallisten agikisojen ratapohjaa apuna Juhan luvalla: ![]() Jatkoryhmäläisille rata menee numeroin 1 - 14: Harjoitus aloitettiin loppusuoran tekemisellä eli esteet 11 - 14 ja minä olin palkan kanssa loppusuoran päässä odottelemassa. Tätä toistettiin jokaisen kohdalla useamman kerran, jolloin saatiin koirat irtoamaan suora hyvin. Koirat jätettiin lähtöön ja siirryttiin itse hypyn 2 siivekkeen kohdalle ja siitä kutsu ja lähetys putkeen ja yliolanotolla hypylle 4. Ohjaajien ei pidä mennä liian lähelle hyppyä 4, jotta kääntö puomille tuli paremmaksi ja kaarroksesta ei tule niin laaja. Puomin kontaktit meni hyvin -> palkkaus. Hypyt 6 ja 7 hyvin ja lähetys hypylle 8 ja ohjaaja teki tekaaleikkauksen. Lähetys hypyille 9 ja 10. Ennen estettä 10 kääntö oikealle loppusuoralle. Siitä kunnon käskytyksellä loppusuora ja palkka odotti suoran päässä. Kilpailevien harjoitus nrot 20 - 33: Tämänkin ryhmän harjoite aloitettiin loppusuoran vahvistamisella. Radan alku otettiin niin, että ohjaajat ottivat vastaan kakkoselle peruuttamalla ja siitä lähetys hypylle 3 ja kääntö putkeen. Toimi todella hyvin ja pienillä kaarroksilla. Puomin kontaktit meni hyvin. Hypyltä 26 hypylle 27 joko valssin tai sylikäännön avulla. Sylikääntö toimi hyvin ja tällöin ohjaaja pystyi ohjaamaan koiraa hypyille 28 ja 29 hypyn 26 puomin puolelta, näin ohjaajalla ei tullut loppusuoralla niin kiire. Kun tehtiin valssin avulla, niin kaarroksen sai pieneksi, kun hyppy 26 ohjattiin pienellä peruutuksella. Loppusuora sujui kaikilla loistavasti! Kiitos kaikille kesä aikana treeneissä käynneille. On ollut ohjaajana kiva viettää maanantai-illat agin parissa kanssanne. Toivottavasti jokainen teistä löytää sopivan talvitreeniryhmän, jotta voitte jatkaa harjoittelua. Näemme varmasti jatkossakin ja kirjoitelkaahan kuulumisianne! Terveisin Pirkko 03.09.2007 - 10:50
Oulu, KAS - Pateniemen kenttä 2.9.2007, tuomarina Minna Väyrynen
Osallistuin Nucan kanssa yli 3 kk:n tauon jällkeen agilitykisoihin. Ne olivat samalla Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruuskisat. Tulossaldomme ei ole kehuttava ja osasyynä on selvästi se, että minä olin varsinkin ensimmäisellä radalla melkein paniikissa. Jännitti hirmuisesti, huulet oli ihan tökkkönä (minun, jolla kyllä yleensä puhe luistaa), jalat hyytelöä (jalat ei normaalistikaan kovin kovaa liiku), kädet vetelät (normaalisti varsinkin oikea kyllä sohii sinne tänne). Mietitäänpä siinä sitten, että voiko ohjaajan puolelta odottaa hirmuisesti:-) Ensimmäinen (agilityrata) rata meni hylyksi jo heti viidennellä estelllä. Vauhdikkaasti rata lähti liikkeelle, mutta liian myöhässä tullut käsky johti väärään päähän putkea menemisen. Jatkoimme siitä kuitenkin matkaa ja sujui hyvällä etenemisellä, kunnes jälleen jäi käsky myöhäiseksi ja koissu oli väärällä esteellä. Sen jälkeen loppuosa menikin miten meni. Olisi pitänyt keskeyttää jo siinä vaiheessa, koska eihän sitä yhteistyölankaa enää ollut. Kerrottakoon, että kontaktit sujui loistavasti, myös A oli nopea! Toinen rata (agilityrata) oli jo parempi. Olin rennompi ja käskytykseni oli tomerampaa, ollen kuitenkin kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla ja mihin treenatessa olemme pyrkineet. Nucalla oli hyvä vauhti. Meidän kohtalona oli yksi kielto, joka tuli pitkän suoran päässä tapahtuneella kääntymisellä ja siitä seuraavalle esteelle menolla. Nucca siis irtosi etenenmisen (keinulta - suora putki - rengas) tosi hyvin ja sain sen kääntymään sen jälkeen vasemmalle kuten pitikin, mutta minä tollo sanon vain vasen enkä vasen hyppy, niin kuin olisi pitänyt. Näin Nucca jäi odottamaan, että mihin tästä jatketaan kun on käännytty! Kielto siis, ja minä jouduin menemään lähemmäs ohjaamaan ja aikaa paloi...olin itse putken alkupäässä kun Nucca oli jo kääntynyt renkaalta. Lopputuloksemme oli yksi kieltovirhe ja 0,58 ajasta. Ajallisesti ei ollenkaan paha. Radalla ei ollut puomia, mutta A ja keinu menivät hyvin ja vauhdilla. Hyvä hyvä! Olen tyytyväinen Nucan työn tekemiseen, mutta minun olisi pitänyt olla paljon paljon rennompi ja topakampi. Treenattavaa on siis paljon - todella paljon:-) Onnittelut piirinmestareille ja extraonnittelut Niinalle Vilin valioitumisesta. Upeaa!! Tässäpä piristykseksi edellisissä epiksissä otettu hyppykuva. Kuvaaja Sari Eskelinen: ![]() |
Kirjoittaja
Seuraamme lagotto romagnolo Nucan (FIN MVA TK1 Eugenian Jeresa) elämää päiväkirjatyyppisesti keskittyen lähinnä agilityssä treeneihin ja kisaraportointiin sekä vetämiini agilityharkkoihin. Kisaamme medi 3 -luokassa.
Valokuvauksesta innostuneena osallistun silloin tällöin Koirakuva -viikkohaasteisiin.
|
||